Näin unta, että mun suussani yksi takahampaista heilui ja siitä tuli verta. Lähdettiin läheiseen terveyskeskukseen etsimään päivystävää hammaslääkäriä, joka voisi poistaa sen hampaan. Joku vartija auttoi (katsoin illalla ennen nukkumaanmenoa Suojelijoita nauhalta).
perjantai, 2. toukokuu 2008
Hammas
maanantai, 10. maaliskuu 2008
Sielunlintu?
Toissayönä näin unessa, ehkä poikaystävän suvun ikivanhan kesäpaikan pellolla aamuneljältä ison joutsenen tai kurjen (en ole aivan varma kumpi se oli). Se seisoi pelllolla usvassa ja ei pelännyt ollenkaan minua. Se oli vaikuttava näky.
sunnuntai, 2. maaliskuu 2008
Iso Hevonen
Näin unta, että olimme lapsuudenaikaisen tyttökolmikkomme (parhaiden ystävieni) kanssa sirkuksessa tms. Halusin väliajalla ratsastamaan. Meidät kuulutettiin areenalle ratsastamaan, ja meidän hevosemme olivat aivan valtavan kokoisia, ainakin kaksi ja puoli metriä korkeita. Mietin, miten pääsen sellaisen selkään. Kuitenkin hevosella oli ratsastaja, joka neuvoi minua pitämään hevosen lasketusta päästä / päitsistä kiinni ja ponnistamaan samalla. Pääsin hevosen selkään ja olin todella korkealla. Hevosella oli lännenmallinen satula, pidin satulassa olevasta nupista kiinni. Ratsastimme kaksi päällä sen hevosen varsinaisen ratsastajan kanssa ja minua jännitti. Ratsastuksen jälkeen toinen ystävistäni kertoi että oli ravannut ja laukannutkin hevosella. Minua harmitti, kun en ollut uskaltanut kuin vain kävellä.
torstai, 28. helmikuu 2008
Loisia.
Unessani ensin siskostani ja sitten veljestäni punki esiin loinen / mato.
Yyh.
Yyh.
keskiviikko, 27. helmikuu 2008
Uroskoirat.
Näin unta, että siskolla oli suomenpystykorva nimeltä Kapu. Kapu tuli toimeen muidenkin poikakoirien kanssa hyvin. Sitten meillä oli yhtäkkiä kylässä erään naisen samanrotuinen uroskoira Sauron kuin omani. Ja Kapu. Päästin kaikki koirat pienessä asunnossani vapaaksi ja Sauron ja oma koirani alkoivat leikkiä vetoleikkiä kauratyynylläni. Komensin niitä lopettamaan ja menin nukkumaan.
Todellisuudessa oma koirani (uros) ei tule toimeen muiden poikakoirien kanssa ja olin siskolle unessa vähän kateellinen että Kapu tuli. Ja näyttääkseni päästin ne kaikki koirat irti. Hämmästyin, kun koirat eivät tapelleetkaan verissä päin heti.
Todellisuudessa oma koirani (uros) ei tule toimeen muiden poikakoirien kanssa ja olin siskolle unessa vähän kateellinen että Kapu tuli. Ja näyttääkseni päästin ne kaikki koirat irti. Hämmästyin, kun koirat eivät tapelleetkaan verissä päin heti.
